Sijoittajat

Markkina

Markkina

Markkinapotentiaali

Duellin päämarkkina on kasvanut tasaisesti ja kasvun odotetaan jatkuvan lähivuosina. Olemme laajentuneet yritysostoin ja Duellista on tullut merkittävä toimija myös muualla Euroopassa perinteisempien Pohjoismaiden ja Baltian markkinoiden lisäksi.

Duellin kannalta oleellisten Euroopan moottoriurheilun jälkimarkkinoiden1 arvioitiin olevan noin 6,1 miljardin euron arvoiset vuonna 2019, josta onroad-moottoripyörien jälkimarkkinoiden osuus oli 5,2 miljardia euroa ja offroad-moottoripyörien jälkimarkkinoiden osuus noin 0,9 miljardia euroa. Pohjoismaissa päämarkkinamme kooksi arvioitiin noin 0,3 miljardia euroa vuonna 2019.

Vakaat ja kasvavat päämarkkinat

Duellin päämarkkinat ovat historiallisesti osoittaneet kestävyyttä talouden laskusuhdanteissa, ja ne ovat kasvaneet vakaasti. Vuosina 2019–2025 Duellin osoitettavissa olevan päämarkkinan arvioidaan kasvavan keskimäärin 2 prosenttia vuodessa. Vuosina 2010–2019 onroad-moottoripyörien markkinasegmentin keskimääräinen vuotuinen kasvu oli noin 2,3 prosenttia ja offroad-moottoripyörien markkinasegmentin noin 0,9 prosenttia, eikä markkinoiden kasvussa ollut merkittäviä eroja Pohjoismaiden ja muun Euroopan välillä. Arviomme mukaan ATV-maastoajoneuvojen, moottorikelkkojen ja veneilyn markkinasegmentit ovat kasvaneet viime vuosina ja jatkavat kasvuaan nopeammin kuin onroad-moottoripyörien ja offroad-moottoripyörien markkinasegmentit. Lisäksi elokuussa 2021 toteutettu Tecno Globen hankinta mahdollisti meille pääsyn houkuttelevalle polku pyörien komponenttien markkinasegmentille.

Vahva markkina-asema

Arviomme mukaan Duellilla oli vuonna 2020 johtava markkina-asema Suomessa, arviolta 18 prosentin markkinaosuudella, sekä Baltiassa. Ruotsissa markkinaosuutemme oli arviolta 11 prosenttia ja Norjassa osuutemme moottoriurheilun varaosien ja henkilökohtaisten tarvikkeiden markkinoista oli 7 prosenttia. Kesällä 2021 toteutettujen yrityskauppojen seurauksena markkina-asema vahvistui selvästi Pohjoismaiden ja Baltian ulkopuolisilla Euroopan markkinoilla.

Lähteet add

1) Duellin osoitettavissa oleva markkina
2) Toukokuun 2020 ja huhtikuun 2021 välisen myynnin perusteella
3) Markkinaosuudet on laskettu jakamalla kokonaismyynti päämarkkinoiden koolla, lähde: Kolmannen osapuolen Duellin tilauksesta keväällä 2021 tekemä markkinatutkimus

Liiketoimintamalli

Tutustu liiketoimintamalliimme

Taloudellinen kehitys

Tutustu tunnuslukuihimme